Se se vaan on sillä lailla, että tässäkin maassa on niin paljon mälsää.

Arki koittaa viikonlopun jäljiltä. Tapahtunutta on ikävää, mitä Hyvinkäällä tapahtui. Tapaus liipasi kohtuu läheltä työkaveria ja onhan tuo järkytys, jota on vaikea ymmärtää. Viikonloppuna oli myös Autoliiton liittokokous. Väkeä oli kokoontunut ympäri Suomea paikalle. Jokunen vuosi on kulunut kun viimeksi olen osallistunut ja se näkyi tuttuina kasvoina, mutta unohtuneina niminä. Kävin kuitenkin ajamassa perinteisen tähtiajon. Siinä ajellaan karttaan merkittyä reittiä ja rasteilla kysellään paikkakuntaan liittyviä kysymyksiä. Toinen sija saavutettiin. Liikenne on asia, mikä herättää keskustelua. Eniten minua jurppii teiden huono kunto. Miten voidaan päästää tiestö näin huonoksi. Toinen on päihteiden alaisena ajaminen. Miksi ei saada rattijuoppoja ja huumehörhöjä pois liikenteestä. Mistä siis moraalia tähän yhteiskuntaa! Perkele! Kesä alkaa olla jo mielissä. On ollut lämmintä ja puut ja pensaat lehdissä sekä nurmikko leikkuun tarpeessa. No kohta ainakin sataa ja viileää luvassa.

Kommentit

Suositut tekstit