Työt alkoivat ja kylläpä oli vaikeaa rytmin muutos lomasta arkeen. Nukuin huonosti ja tietysti koko päivän särki päätä väsymyksestä. Piti olla tarkkana, ettei sössi sanoissaan.
Mitäs tänä vuonna? Opinnäytetyö pedagogisiin on jo hyvässä vauhdissa. Vienkin sen ensiviikolla esiluettavaksi kun olen menossa Hämeenlinnaan lähipäivälle. Tavoite valmistua tänä keväänä.
Helmikuussa on tulossa upeat Helsinkiburlesque juhlat. Tänä vuonna ne ovat viidettä kertaa ja kaksi päiväiset. Olisikin niin mukava ollut päästä molempina, mutta tänä vuonna tyydytään perjantaisiin partyihin. ;-)
Helmikuun lopussa pidän vissiin työhistorian ensimmäisen hiihtoloman. Olen pitänyt lomia muulloin, mutta en viikolla 9. Nyt jo koskaan:-)
M U N K I N E L Ä M Ä S T Ä
Minun elämästä unohtamatta humoristista pilkettä silmäkulmassa ;)
30.12.2011
Joulu ohi ja kohti vuotta 2012
Niin se meni joulu, olihan se kuin tavallinen viikonloppu aaton sijoittuessa lauantaille ja jiipäivä sunnuntaille. Meidän perheessä joulu meni jakamalla perhe kahtia. Vaimo meni omien vanhempien luokse ja minä äitini luokse. Auto pakattiin perjantaina aatonaattona koiraa myöten täyteen ja siitä alettiin ajomatka kohti Pieksämäkeä. Siellä meillä oli kohtaaminen appiukon kanssa, joka otti kyytiin vaimon, tytön, koiran ja suurimman osan tavaroista. Minä jatkoin yksin sitten sieltä ajoa Seinäjoelle.
Käväisin hakemassa paikallisesta kaupasta vähän jouluateriatarviketta, jotta Seinäjoellä päästään jouluruokapöytään ja tulihan vähän joulupukin tehtäviä siinä hoidettua. Nelisen tuntia ajoin räntäpaskassa kohti pohjanmaata ja onneksi lähempänä länttä räntä muuttui vesisateeksi. Kello lähenteli ilta yhtätoista, kun sain ajettua perillä parkkiin.
Äitini jalat on huonontuneet ja kävely ei tahdo onnistu pitemmillä matkoilla ilman tukea, joten hänestä ei ollut lähtijäksi meille vaan pyyhkäsin sitten sinne. Aattona käytiin äitini tuttavan pojan perheen luona Isossäkyrössä, joten ei ihan kotioloissa oltu kaksin. Pukkikin kävi ja paketista tuli eukalyptusvihta ja kello, joka on tarkoitettu meidä kodinhoitohuoneeseen. Jokin vinkki siis...mulle.
Tapaninpäivän myrskyjen jälkeen ajelin kotia kohti. Seinäjoella tuuli kovaa, mutta ei juurikaan näkynyt kaatuneita puita. eipä niitä ollut matkallakaan. Kuhmalahdella oli pimeää, joten siellä oli sähkö poikki, mitä nyt joku maajussi varavoimalla valaisi rakennuksiaan.
Mitäs tänä vuonna tapahtui? Eipä ihmeitä. Mieleenpainuvin lienee Balé-koiran kuolema keväällä. Edelleenkin outoa olla ilman partasuuta. Viime talvihan oli runsasluminen, joten lumitöitä riitti. Kesä oli kaunis, lomani oli heinä-elokuun vaihteessa, joten kuumimpia päiviä oltiin töissä. Syksyllä tuli keuhkokuume ja vajaat pari viikkoa olin sairaslomalla.
Enpä juuri lupauksia uudelle vuodelle ole tehnyt, mutta nyt tosissaan painon tulee olla luku, joka alkaa numerolla 7. Itselle, perheelle ja ystäville omaa aikaa, tehdä tuo pedagoginen pätevyys asia loppuun keväällä.
Hyvää uutta vuotta 2012! :)

21.12.2011
Joulu jo ovella
Varsin tavanomainen tilanne näin joulun alla. Koulutusrintamalla on kiireinen aikataulu. Kun olin keuhkokuumeessa, jäin jälkeen koulutusten valmisteluissa. Nyt olen ottanut aikataulua kiinni, jotta saisin loppuvuoden jutut hoidettua. On koulutusta pohjanmaalla, perustutkintoa ja oman alan tutkintotilaisuuden järjestelyt sekä toisen sähköalan arviointitilaisuus. Että kyllä odotan hetkeä, kun perjantaina saa laittaa ovet kiinni ja pääsee joulun viettoon. :)
Ikääkin tuli tossa vuosi lisää, sitä aletaan käymään kohti viisikymppisiä. Pitäisikö alkaa valmistelut vai kerätä matkarahaa ja lähteä matkoille.
Hyvää joulua kaikille!

27.11.2011
Joulun odotusta
Niin se vuosi vaan vierähtää kohti loppuaan ja edessä joulu ja uusivuosi. Lunta ei ole, mut onneksi on jouluvalot. Niitä virittäen saadaan tunnelmaa aikaiseksi. Valaistuksesta puheen ollen olen etsinyt sitä täydellistä valaisinta, joka miellyttäisi minua. Sen tulisi antaa valoa alaspäin, ei häikäisevä, mutta kuitenkin siinä valossa näkee kulkea. Etsintä alkakoon!
Muuten olen suunnittelemassa kunhan löydän maahan aseteltavia lastiilijä. Kokeilen niihin led nauhaa. Voisin kokeilla polun varsilla. Lisäksi kokeilu on tarkoitus toteuttaa jäälyhdyssä, kunhan tulee pakkaset. Hyvä joulun odotusta!

9.10.2011
Lokakuista sunnuntaipäivää
Viime yönä näkyi upeasti tähdenlentoja. Eipä tarvinnut kauaa odottaa, kun ensimmäiset osivat näkökenttään. Varmaan olisi näkynyt enemmän, jos ei olisi katuvaloja ja kuu mollottanut taustalla. FB kaverit olivat bonganneet melkeen sata tähdenlentoa. Kannatti käydä katsomassa.
Huonosti tulee kirjoitettua tänne blogiin, vaikka opettajana onkin vähän velvollisuus seurata ja osallistua sosiaalisen median välineisiin. Mutta tälläinen vähän niinkuin yleisblogi ei oikein sovi mulle. Balén poismenon jälkeen ei ole oikein koirajuttujakaan, kun ton toisen koiran haukkumisista viitsi aina kirjoittaa. :D Pidän sisustus- ja muotiblogeista lukea, mutta omista vaatteista ei juuri löydy kerrottavaa. Harrastuksistakaan ei oikeen ole, kun pidän taukoa Ictus Spei -munkkikuorosta ensi syksyyn asti ja Villähteen kyläyhdistyksellä on omat sivut, joita välillä päivittelen. Mutta ei tässä valittelemaan aleta, vaan kohti uusia uria. Aionkin panostaa nyt työhöni ja opiskeluuni pedagogisen pätevyyden hankkimiseksi. Tossa keväällä 2012 aloittan sosiaalisen median kurssin HAMKissa opekorkeessa ja siinä yhteydessä käynnistän ammattimielessä blogia ja wikiä. Aiheena on sähköturvalllisuustutkintoon valmistava koulutus.
Mutta tännekin jotain tulee, aiheet saattavat mennä enemmän omaan työalaani eil sähköön.
Yhdistystoiminta on kuin laiva aalloilla. Välillä on tyyntä ja välillä keinuttaa. Nyt keinutusta aiheuttaa tulevat henkilövalinnat. Porukka alkaa olla väsynyt toimintaan ja uusia ei tahdo saada. Katsotaan jännityksellä kuinka syyskokouksessa käy.
Työmatka Seinäjoelle alkaa tossa piakkoin, täytyy alkaa pakkailemaan hieman tavaraa. Hyvää vaihtelua saa, kun on joskus keikkaakin. Luennontoina sähkötekniikan perusteet kuten ohmin laki ja sähköasennustekniikan perusteet, johdon mitoitus ja käyttöönottotarkastus.
Moikka! :)

1.9.2011
Syksy saapuu...
Kalenterissa on kuukauden vaihtohetki ja niin kesä 2011 siirtyi menneisyyteen ja syksy saapui. Säiden suhteen on ollut vaihtelevaa ja sateista ainakin on saanut osansa.
Lomani oli enimmäkseen elokuun puolella ja oli virkistävää ladata akkuja syksyä varten. Eniten veivät aikaa kylämarkkinat ja fillarimestarikisat, mutta molemmista on hyvä fiilis, joten se uhraus kannatti. Mutta saihan sitä jonkin verran toki huilata. ;)
Pedagiset opinnot jatkuu ja selvisi, että 8op on suoritettava. Suoritankin sosiaaliseen median liittyvä opintojakso ja samalla värkkään opinnäytetyötä, niin eihöhän viimeistään kevääseen mennessä homma on hoidettu.
Nyt sähköturvallisuustutkintojen pariin...

6.8.2011
Elokuuta
Ollaan loman puolessa välissä. Hyvältä tuntuu, jos ei huomioisi vasemman olkapään jomotusta. Mutta lomafiilistely on päässyt hyvään vauhtiin. Villähteen hullut heinäpäivät saatiin hyvällä menestyksellä hoidettua. Kylämarkkinoilla oli mukavasti väkeä sään suosiessa ja rantabileet Suppalassakin saivat suosiota. Joten näistä on hyvä jatkaa ja miettiä ensi vuottakin.
Pihapuuhastelu on vauhdissa. Raja-aita puustoa on karsittu ja nyt on enää pieni pätkä tekemättä. Kaadettu puu on vielä sahaamatta polttopuuksi, mutta kohta sirkkeli käynnistyy ja puupätkää tulee. :)
Pihamarjoja ollaan saatu, vaimo on ahkerasti niitä keräillyt ja mehustanut. Anoppilassa tutustuin uuteen marjaan Saskatooniin. Se on tuotu Kanadasta 2000 -luvun alussa ja sitä on istutettu ainakin tonne Liperin seudulle. Marja on kuin pensasmustikka, ei ihan niin makea kuin mustikka, mutta muuten hyvänmakuinen ja helppo poimittava. Ajateltiin itsekin sitä istuttaa ensi vuonna omalle pihalle.
Aamukahville cÚ...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)