Matka opettajuuteen - matkakirjaa

Olen nyt kulkenut opettajakoulun lähipäivillä kuuntelemassa ajatuksia opettajuudesta ja mitä opetusmahdollisuuksia onkaan olemassa. Samoin keskusteltu erilaisten oppijoiden kohtaamisesta, viimeksi maahanmuuttajien kohtaamisesta.



Mutta mistä opettajuuteni siis alkoi...? Silloin 2003, aiemmassa tekstissä mainitsin siitä. Aloitin opettajana, jolla oli asiantuntijuus ja sanoma mitä viedä oppijoille. Koin, että asia oli melkein selvä heti alussa tunnin jälkeen, kunnes joku tuli kysymään, kuinka mites tää menee, en oikein tajua tätä juttua? Kohtaisin siis oppijan, joka ei ymmärtänytkään mitä olin sanonut. En ollutkaan opettanut vaan sanonut sanottavani.

Pikku hiljaa tuli eteen oppijoita, joiden oppimisen tuli kohdata henkilökohtaisemmin. Taustalla olikin tekijöitä, jotka vaikuttivat oppimiseen.

Itsestänikin tuntui joskus hyvältä, kun sai asiansa kerrottua ja saatiin sähköasennuksia aikaan oikeissakin töissä. Välillä tuntui siltä, että eikö sitä muuten voisi tätä ns. leipään muuten ansaita rahaa. Ahkeroin pitkään opetusmateriaalien kanssa ja tuntui siltä, että aiheet loppuvat kesken, ei ehtinyt tekemään kaikkea mitä pitäis... Mutta tänään olen sen tajunut, sitähän se opettajan työ on, ei aina onnistu, joskus loppuu rahkeet kesken... sitten täytyy keksiä jotain muuta.

Opetusmenetelmiä...hmmm...se perinteinen luentomalli...ok, on helppo puhua edestä, mut voi niitä kuulijoita, kyllä alkaa silmäluomet sulkeutuu. Mut uusia tapoja on keksitty! Vau, mikä jotta, kun ottaa vaan käyttöön. En halua olla konservatiivinen :D. Ryhmätöitä, väittelyä, PBL -ongelmalähtöinen oppiminen... Ei muuta kuin uusia käyttöön. Verkko-opetukseenkin on välineistöä, on moodle verkko-opetusalusta. Sitten voin ottaa Skypellä puheyhteyden oppilaisiin. Vielä voin siirtää oppimisalusta vaikka blokiin. Vaikkapa tänne! Kyllä opettaminen on ihanaa :D heh heh

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiva, ku jaksat laittaa kommenttei ja miättii syit toho meijä onkelmaa, vaiks se ei sun murhe olekkaa. Tairat tosiaa ol iha omal alallas opettamas sähköasioit! =oD Kiitos!

Suositut tekstit