Taka-tsaka-taka-tsaka

Angelan innoittamana otsikko liittyy junaan ja aikoinaan mieskuorossa esitettyyn lauluun. Kuorossa esitettiin moniäänisesti junan kulkua ja se oli kyllä haastava laulu ja sovitus, koska noi taka-tsakat, piti sopia eri stemmoille ja stemmat lauloivat ääniä vuorotellen. Olikohan se -98 kun käytiin Englannissa ja siellä esitettynä tämä laulu sai jo hymyä suupieliin.

Viikonloppu edessä, huh. Taidan ollakin tarpeessa kuten varmaan moni muukin. Tää viikko on ollut haasteellinen, kun tuli uudet opiskelijat minulle kolmeksi päiväksi ja yrittää sitten selvittää mitä heille on aikaisemmin käyty ja mikä olisi nyt aiheena. Mutta osin inspiroiden selvisin. Tulihan keksittyä tekemistä uusista aiheista.

Opettajan matkakirjaa eteenpäin. Olen saanut ajatuksia opettamista ja oppimisesta. Luentomainen opettaminen ja oppiminen ei aina tarvitse kulkea käsikädessä, ei tarvitse aina olla opettamassa, jotta syntyisi oppimista. Haluankin etsiä erilaisia tapoja oppimiseen syntymiseen, erilaisia keinoja. Toki tuolla opekoulussa käytiin läpi erilaisia oppimismenetelmiä, joista jotkin olisivat hyviä toiset käyttökelpoisia. Nyt seuraavalla jaksolla suunnitellaan opetusjakso, joka tehdään omassa työssä. Alkaa siis työharjoittelu. Teemme suunnitelman opetusjaksosta, toteutamme sen ja arvioimme onnistumisen. Työtä piisaa!!! ´:)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olisipa kiva kuulla tuo teidän junalaulu :) Junat ovat lähellä sydäntäni. Tiedätkö, pienenä tyttönä minä jopa haaveilin junankuljettaja-ammatista ja joululahjaksi toivoin hartaasti pienoisrautatietä asemineen ja kaikkine yksityiskohtineen. En saanut sellaista koskaan.

pöh
Matti sanoi…
Tuo laulu kuului ohjelmistoon kymmenisen vuotta sitten. Muistelin, et se olis ollut Järvenpään mieslaulajien sivulla kuunneltavissa, mut en löytänyt, lienen muistanut väärin.

Tänä viikonloppuna tais olla Lahdessa joku rautatieharrastajien tapahtuma. Naapurin isäntä on veturinkuljettaja, siltä voi välillä kysellä juna asioista. Kyselinkin, et haittaako, kun junan ääni kuuluu kotipihalle, vaikka reilu kilometri on radalle matkaa. Ei kuulema. :)

Suositut tekstit