Viipun vaapun taitelee, kesä tulee hiljalleen
Kesään kalenterista katsottuna on noin puoli kuukautta, mut säiden suhteen tuntuu olleen jo melkein koko vuodenajat lyhyen ajan sisällä. Vappuviikon loppu oli todella kaunis ja lämmin. Kun työviikko alkoi, piti jo skrapata jäät auton ikkunasta ennen kuin pääsi liikkeelle. Sitten tuli vettä ja viileä tuuli, kunnes alkoi lämmetä ja eilen ensimmäinen ukonilma. Kovasti odotetaan että millainen säiden suhteen tulee olemaan kesä.
Kesää kuitenkin jo mietitään. Ajatuksena on kylän kesämarkkinoille järjestää yhteislaulutilaisuus ja alkaa nyt etsimään ja kokoomaan mukavia lauluja yhteen. Mielenkiinnolla katsellaan olisko kyläläisistä yhteiseksi laulukuoroksi.

Kommentit