Trioa, pedagogiikkaa ja yhdistystoimintaa

Hip-hei, tänään voinkin käydä ruokalassa syömässä, kun on palkka päivä. Rahaa menee nykyään pelkkään elämiseen, harvoin on saanut nauttia jostain ekstrasta. Nytkin tästä palkasta on menoja autojen varaosiin, hammaslääkäriin, varainsiirtoveroon jne. Yritänkin saada hieman sukanvarteen, jotta päästäis perheen kanssa reissun päälle.
Ei ole valitus tää rahanmeno, totuttua elämänmenoa se on. Ei olla miljonäärejä, joka kolikolle on paikka.

Eilen avattiin Lahden Trion toinen osa remontin jälkeen ja hieman oli aikaa hammaslääkärin jälkeen käydä sitä katsomassa. Parit housut sain itselleni :)Uus on aina uus, mielestäni parempi kuin ennen, enemmän kauppakeskuksen näköinen. Tossa kävellessä Lahden katuja vesisateessa, miksikö ei rakennettaisi kävelytunnelia katujen alle. Jätettäis se toriparkki pois tai jos se tulee, niin tehtäisiin ensin tunneli, joka yhdistäisi Aleksanterinkadun liikkeet ja tarvittessa laajentaa linja-autoasemalle ja rautatieasemalle. Suomeen pitäis saada enemmän sellaista kulttuuria, että ihmiset saataisiin kodeista liikkumaan iltaisin. Nythän perheet menevät koteihinsa ja nuoriso liikkuu kadulla ja ostareissa. Siinä olisikin ideaa keksiä lapsiperheille houkuttimet astua ulos kaupungille.
Saksassa Nürnbergissä ihailin kävelykeskustaa, laaja alue jalankulkijoille. Suomessa sää tietty rajoittaa ihmisten liikkuvuutta, nytkin lokakuussa Saksassa oli kuin Suomen elokuun illat ja Suomessa tullut vettä ja muutenkin harmaata.

Opiskelut jää tai oikeammin siirtyy hieman. Päätin, että en nyt syksyllä ala tekemään vielä opinnäytetyötä, vaan alan keväällä siihen. Sen sijaan teen kyllä muut rästihommat mitä jäljellä. Saan siten hieman rauhaa tälle syksylle.

Kyläyhdistyksessä on syyskokous sunnuntaina, katsotaan kuinka paljon väkeä saadaan liikkeelle. Aion ehkä ryhtyä puheenjohtajaksi, katsoa miten rahkeet riittävät. Nythän hommasta sain esimakua ollessani varapuheenjohtaja ja käytännössä tehnyt pj:n hommia.

Kohta syömään... :p

Kommentit

Suositut tekstit