Joulukuun 7.pvä

Suomi vietti eilen 91 vuotispäivää. Perinteisin menoin...ehkä oma juhlintani ei ollut ihan perinteinen. Olimme perjantaina työkaverien ja puolisoiden kanssa viettämässä kulttuuripäivä. Samana päivänä oli kulttuurikuntopäiväkin, joten ajankohta osui nappiin. Iltaa aloitin poikkeamalla katsomassa mitä kuuluu Lahden amkin aikaisille kavereille. Sekin tapaaminen oli sattunut samalle päivälle. No ehdin paikalla huitasta yhden oluen ja vaihtaa muutaman sanan kun kiiruhdin Lahden kaupunginteatteriin. Vaimo tuli töistä sinne suoraan ja muunkin porukan tapasin siellä.

Kävimme katsomassa Omat koirat näytelmää, joka kertoi karjalaisten sopeutumisesta hämäläiseen ympäristöön. No - jos totta puhutaan - en juuri saanut irti mitään tästä näytelmästä. Olihan siinä hauskoja kohtauksiakin, mutta silti se jäi aika etääksi.

Näytelmän jälkeen riensimme Grandiin syömään ja tanssimaan. Ruoka oli tosi hyvää ja maukasta. Sen sijaan tanssiorkesterin tasossa oli vähän niin ja näin. Mutta tulihan toooosi pitkästä aikaa tanssittua, ei me olla päästy missään käymään.

Kommentit

Suositut tekstit