Vuoden alkutoimet

No niin, verokortin pidätysprosentti on sitten päivitetty. Tietysti näinä palkanalennuskeskustelujen keskellä saatu palkankorotus voi tuntua hieman nololta, mutta kun pidätysprosenttikin nousi, hävisi mieliala noloudesta hyvin äkkiä. Yhteiskuntaa tullaan pyörittämään enemmällä verorahalla kuin viimevuonna.

Miten pitäisi suhtautua presidentin ja mahdollisesti kansanedustajien palkkioiden alennuksiin? Ensimmäinen ajatus oli, että onhan siinä varaa pudottaa, mutta toinen ajatus - mihin ne rahat sitten käytetään? Olisiko ollut parempi, että presidentti myös kohdistaisi rahat johonkin, esim nuorisotyöttömyyteen? Tällöin se olisi ollut konkreettisempaa. Nyt rahat vain häviävät yhteiseen kassaan ja ties minne ne päätyvät, jos ollenkaan.

Yhteiskunnassamme eletään mielenkiintoista aikaa. Puhutaan taloudesta, suvaitsevaisuudesta ym. No, en aio tätä blogia sotkea siihen. Totean vain, että asuntovelallisena kiltisti vähennän lainaa ynnä muuta lainaa toivoen, että saisinpa hieman rahaa säästöön, että vanhasta autosta pääsisi eroon ja uudenpaa käyttöön. Itsetarkoitus se auto ei ole, mutta Suomessa käytännössä välttämätön vaikka työmatkalla julkisia harrastan. Suvaitsevaisuudesta, yritän ymmärtää monikulttuurisuutta, vaikka keskustelut suvivirrestä ja joulujuhlista saavatkin verenpaineen nousemaan. Mutta en ymmärrä rasismia, nään töissä päivittäin monikulttuurisuutta, enkä todellakaan voisi mennä päin naamaa sanomaa mitään loukkaavaa.

Ranskalaiset ja broileripihvit, siinä päivä ruoka. Tyttö tulee kohta koulusta, ja jotain sapuskaa täytyy tehdä. t. lomalainen

Kommentit

Suositut tekstit