Junassa täppäiltyä

No niin, jos kirotus vireitä tulee, syy on sormitekniikassa ei niinkään kieliopissa. :-D Uusi viikko alkaen harmaalla säällä. Sain eilen vietyä kolat ym. talvikamat varastoon. Se on kevään ensimmäisiä merkkejä. Piha-asfaltti on tullut hyvin esiin, ei tarvinnut juurikaan ponnistella sen takia. Muutenhan piha on lumeen hautautunut, joten ruhonleikkuria ei tarvi vielä pitkään. Kyllä olen ollut onnellinen, kun pääsin kyläyhdistyksen pj:n hommista pois. Sitä kivirekeä en kyllä enää halua vetää. Eihän siitä stressiä välttämättä tuu, mutta perusasioidenkin kanssa on omat hommansa ja nytkin tuntuu, että suuntaan tai toiseen on vetoa ja perusasiat jää vähälle. Tappelin eilen kyliksen spostin kanssa, mutta ei sillä hetkellä se ratkennut. Yritetään viikolla uudelleen. Illalla taasen kööriharkat. Katsotaas miten lähdetään liikkeelle pääsiäisen jälkeen. Saa nyt nähdä onko Saksan reissu nytkähtänyt mihinkään ja mitä tehdään ennen sitä. It.se ajattelin ehdottaa Matteus-passiota ensi vuoden pääsiäiseksi Orimattilaan. Saa nähdä mitä pojat tuumaa. Onneksi Artsi ja Veikko varmaan on samaa mieltä kanssani. Vr on uudistanut käytäntöjään Z junissa. Enää ei kierrellä kyselemässä lippuja. Ensin vaan totutettiin ihmiset siihen, että istuit missävaan, niin sai lipun ostaa. Nyt ollaanniinkin pitääkin, mutta miksei tehty sitä heti alusta. No, haitanneeko juurikaan mua kun liikun kausilipulla. Kohta Dixi, sit veke junasta.

Kommentit

Suositut tekstit